Pohjanmaa Suomen ensimmäinen driftingin EM-osakilpailu ajetaan Alahärmässä heinäkuussa – tapahtuma myytiin jo kertaalleen loppuun Yle | Pohjanmaa 5.6.2023 5.43 Nämä 23-vuotiaat ovat ammattinsa kärkeä – seuraaviin kisoihinsa he treenaavat kuin huippu-urheilijat Yle | Pohjanmaa 4.6.2023 14.54 Alaikäisten on yhä vaikeampi saada itse juomia Alkosta, ja silloin avuksi tulevat kaverit ja sosiaalinen media Yle | Pohjanmaa 2.6.2023 19.56 Voinapin roiskaisu koulutoverin repulle johti pahoinpitelyyn alakoulussa Seinäjoella – alaikäisten väkivallan laukaisee usein mitätön syy Yle | Pohjanmaa 2.6.2023 19.20 Kristiinankaupungin vetylaitoksen kylkeen suunnitellaan vihreää terästä valmistavaa tehdasta Yle | Pohjanmaa 2.6.2023 18.00 Tuulivoimaloita suunnitellaan nyt merelle monen Olkiluoto kolmosen verran – ympäristövaikutukset mietityttävät tutkijoita Yle | Pohjanmaa 2.6.2023 16.45 Poliisilta tiukka viesti juopottelevien teinien vanhemmille: ”Te olette ne maailmaan halunneet – jatkakaa nyt kasvattamista” Yle | Pohjanmaa 2.6.2023 5.30 Anna-Maja Henriksson on pian pisimpään Suomen oikeusministerinä toiminut Yle | Pohjanmaa 1.6.2023 16.35 Valtioneuvosto myönsi merituulivoima-alueiden tutkimusluvat Kristiinankaupunkiin, Pietarsaareen ja Merikarvialle Yle | Pohjanmaa 1.6.2023 15.55 Suomi sai taas valtavan vetyinvestoinnin – ainakin kolme seikkaa tekee Suomesta hankkeille nyt poikkeuksellisen houkuttelevan Yle | Pohjanmaa 31.5.2023 18.17 Närpiössä kaupunginhallitus hyväksyi merituulivoimapuiston kaavoitusaloitteen – kaupunginvaltuustolle esitetään lakisääteistä alempaa desibelirajaa Yle | Pohjanmaa 31.5.2023 13.22 Erikoisviljely pitää peltojen vuokrahinnat korkealla Länsi-Suomessa – ”Alueella on edelleen sellaista vahvaa maauskoa” Yle | Pohjanmaa 31.5.2023 9.47 Terveimmät suomalaiset asuvat Pohjanmaalla ja Uudellamaalla – kartat näyttävät isot erot alueiden välillä Yle | Pohjanmaa 31.5.2023 2.00 Arlandasta Vaasaan lähdössä ollut lentokone evakuoitiin pommiuhkauksen takia Yle | Pohjanmaa 30.5.2023 17.00 Suomi on saamassa uuden miljardi-investoinnin: Amerikkalaisyhtiö suunnittelee Suomeen kolmea vedyntuotantolaitosta Yle | Pohjanmaa 30.5.2023 14.28 Tähän päiväkotiin miehet haluavat tulla töihin, ja syy on ehkä sen johtajan sukupuoli – miesten puuttuminen näkyy erilaisuuden puutteena Yle | Pohjanmaa 29.5.2023 19.30 Biokaasulaitos säästi Ilpo Wennströmin tilan lannoitekustannuksista viime vuonna 100 000 euroa – nyt toiminta laajenee Yle | Pohjanmaa 29.5.2023 9.46 Pienissä kunnissa pohditaan, voisiko lukio ollakin useamman kunnan yhteinen – opetusministeriöön on tehty jo kyselyjä Yle | Pohjanmaa 29.5.2023 9.07 Mustikka kukkii erittäin runsaasti myös tänä vuonna – nyt kaivataan lämpöä, valoa ja pölyttäjiä Yle | Pohjanmaa 29.5.2023 7.39 Pitkä kesäloma on lapsiperheiden ikuisuusongelma – psykologi kehottaa harjoittelemaan yksinoloa pienten koululaisten kanssa Yle | Pohjanmaa 27.5.2023 14.43 Jätehuoltoyhtiö julisti biojätteille paperipussipakon – pian roskikseen ei saa laittaa edes biojätepussia Yle | Pohjanmaa 26.5.2023 19.32 Teollisuuskonserni ABB on joutunut tietomurron kohteeksi – myös henkilötietoja on vuotanut Yle | Pohjanmaa 26.5.2023 16.43 Tampereella maan elinvoimaisin kaupunkikeskusta, Helsinki ja Turku vanavedessä – ”ihmelapsi” Pietarsaari nousi neljänneksi Yle | Pohjanmaa 26.5.2023 13.00 Kela-taksien kuljettajat saattavat asiakkaat sairaalaan ja hakevat kotiin – nyt heille vaaditaan lisäkoulutusta Yle | Pohjanmaa 24.5.2023 12.47 Väylävirasto harkitsee sulkevansa Suupohjan radan Seinäjoen ja Kaskisten välillä – radanvarressa ei yllätytty: ”Viimeistä sanaa ei ole sanottu” Yle | Pohjanmaa 24.5.2023 11.56 Esson suurpalo 50 vuotta sitten oli show, jota tultiin katsomaan kaukaakin – Arto Junttila istui pöllipinon päällä ja söi makkaraa Yle | Pohjanmaa 23.5.2023 18.59 Kuuro Emmi Mäki-Latvala, 21, pelkää yksinäistä vanhuutta ilman juttukaveria – Etel Tarvosta, 92, se uhkaa hyvin pian Yle | Pohjanmaa 22.5.2023 9.57 Armi-ooppera matkaa suomalaisuuden ytimeen – ”Meillä jokaisella on Marimekon pyjamat ja pöytäliinat”, sanoo pääroolin laulava Lilli Paasikivi Yle | Pohjanmaa 21.5.2023 8.20 Kakat pussiin ja pussi puunoksalle – koirankakkakeskustelun uusi ilmiö kuumentaa tunteita Yle | Pohjanmaa 20.5.2023 12.33 Poliisin seksuaalirikostutkinnoista paljastui karmeita virheitä – epäilty raiskaus käsittelyyn vasta yli kolme vuotta tutkintapyynnön jälkeen Yle | Pohjanmaa 24.11.2022 14.33